Tilaa sato-osuutesi kaudelle 2023
Niipalan tilan luomukasvimaa toteuttaa kumppanuusmaatalouden toimintamallia, jossa kasvimaan sato tuotetaan satokausijäsenten ja tilan yhteistyönä. Sato-osuusjäseneksi ryhtyminen mahdollistaa tuotannon mitoittamisen sato-osuuksien määrän mukaiseksi sekä budjetin luomisen tuotannon toteuttamiselle kyseisenä kautena.
Liittymällä satokausijäseneksi varaat itsellesi kasvimaasta osuuden, joka tuottaa kasvukauden aikana yhteensä kymmenen monipuolista satolaatikkoa kasvimaamme antimia. Satolaatikot toimitetaan sadonkorjuukautena heinä-marraskuussa kahden viikon välein.
Satolaatikot voit noutaa joustavasti haluamanasi aikana suoraan maatilamme noutokylmiöstä tai tilata toimitettavaksi Päijät-Hämeen REKO-lähiruokapiirin jakotapahtumiin Lahden ja Hollolan toreille parillisten viikkojen torstaisin. Lisäksi voit valita noudon Lahden keskustasta, myöhemmin tarkentuvasta noutopisteestä. Laatikot säilytetään noutopisteissä viisi vuorokautta.
Laatikot kootaan sadon kypsymisen mukaisesti noin kymmentä eri kasvilajia sisältäväksi herkulliseksi valikoimaksi, josta riittää syötävää useaksi päiväksi. Valittavissa on myös pienemmille talouksille mitoitettu sato-osuus, jonka satolaatikot sisältävät n. seitsemää eri kasvilajia.
Esimerkki satolaatikon sisällöstä (sato-osuus, kausi 2022):
- Peruna Annabelle, 2kg
- Kyssäkaali 1kpl
- Lanttu 1kpl
- Purjo 1kpl
- Tomaattisekoitus 500g
- Keltasipuli, 500g
- Punajuuri, nippu
- Red Kuri –kurpitsa 1kpl
- Lehtikaali 200g
- Mukulaselleri
Satokausijäsenenä saat:
- Paikallisesti tuotettuna laajan valikoiman kotimaisia vihanneksia, suoraan pellolta pöytään – kauden aikana yhteensä noin 30 kasvilajiketta! Valikoimaan voit tutustua täällä.
- Saat kasvikset itsellesi aidosti tuoreina ja maukkaina – parhaimmillaan jopa alle vuorokausi poimimisen jälkeen. Lajikkeet olemme valinneet ensisijaisesti maukkautta tavoitellen.
- Voit luottaa, että luomuvihannekset on kasvatettu kestävällä, vastuullisella ja luontoa kunnioittavalla tavalla, ilman kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita ja pellon kasvukunnosta huolehtien. Todistus luomuvalvontaan kuulumisesta löytyy tästä.
- Tuet paikallista työllisyyttä sekä suomalaisen pientuotannon säilymistä. Maksamasi summa menee suoraan viljelijälle tuotantokulujen kattamiseen, ilman välikäsiä.
- Voit halutessasi tulla tutustumaan ja osallistumaan vihannesten kasvatukseen, mukaan talkoisiin tai keskustelemaan ruokaresepteistä. Pääset jatkossa halutessasi esittämään toiveesi viljeltävistä kasvilajeista ja osallistumaan tuotannon kehittämiseen.
- Satokausijäsenenä saat meidän vihannekset edullisemmin, kuin tilamyymälästä tai Rekosta pienempinä erinä ostettuihin
- Olet osana yhteisöä, joka tekee hyvää maalle ja ihmisille.
Tilaamalla sato-osuuden sitoudut Niipalan tilan tilausehtoihin.
- 10 satolaatikkoa
- Toimitus 2 viikon välein
- Nouto tilaltamme, Lahdesta tai Päijät-Hämeen REKO-jaosta
- Hinta 350€/normaali osuus, 250€/pieni (sis. alv 14%)
- Toimitusmaksu REKO-jakoon 2€/laatikko ja Lahden noutopisteeseen 5€/laatikko.
- Tilauksen voi tarvittaessa tehdä myös sähköpostitse tai puhelimella: info@niipala.fi / 045 275 0323
Asiakaskokemuksia
”Kuinka maukkaita ja mehukkaita esim. sipulit, tomaatit ja porkkanat olivatkaan! (kaupan laatuun verrattuna)”
”Tämä ilmeni satolaatikoita saatuamme: Miten suppea omavalintainen kesämme tuotteiden suhteen olisi ollutkaan. Satolaatikko antoi meille tilaisuuden nähdä ja maistaa uusia juttuja. Meille satolaatikon haku oli kuin joululahjan avaus. Mitähän laatikostamme löytysi tällä kertaa.”
”Yhden kauden satolaatikoista nauttineina, kiitämme lämpöisesti tuoreista tuotteista ja tilaamme terveelliset luomut tulevinakin kausina. Satolaatikot ovat modernin maailman parasta antia! – hyödynnämme Niipalan tilan luonnontuotteita sekä arjessa että juhlassa.”
Lisätietoa:
Miksi sato-osuudet ja mikä Kumppanuusmaatalous? Lue lisää täältä.
Löydä kotimaisten kasvisten laaja kirjo uudelleen! Tutustu kasviksiimme täällä
Kysy rohkeasti lisää, jos jokin jäi askarruttamaan!
p. 045 275 0323/Mikko, [email protected]